Yleistä rauhanyhdistyksestä

Toimitalo


Vanhoillislestadiolaisuus on yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeistä, jonka toiminta on organisoitunut rauhanyhdistyksiksi. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) on rauhanyhdistysten kattojärjestö, johon Järvenpään ja ympäristön Rauhanyhdistys ry (Järvenpään Rauhanyhdistys) kuuluu. Jäseniä Järvenpään Rauhanyhdistyksessä on noin 250.

Toimintamuodoista tärkein on kaikille avoimet seurat, jotka kokoavat yhteen kaikenikäisiä. Opetus perustuu Raamattuun ja sen ydin on armon ja anteeksiantamuksen evankeliumin saarnaaminen. Tärkeä toimintamuoto on myös lapsi- ja nuorisotyö, johon kuuluu päiväkerho, pyhäkoulu, raamattuluokka ja nuortenillat. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan myyjäisillä, kahviotuloilla, kolehdeilla ja lahjoituksilla.

Järvenpään Rauhanyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isämaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa. Järvenpään Rauhanyhdistyksen toiminta tapahtuu pääasiassa omalla toimitalolla, mutta myös seurakunnan tiloissa ja kodeissa.

Olet sydämellisesti tervetullut seuroihin!

Ohjeita ja tietoa kesäseuroihin tulijoille

Tervetuloa viikonloppuna Järvenpään ja ympäristön rauhanyhdistyksen kesäseuroihin!

Kesäseurat järjestetään poikkeusjärjestelyin turvallisuuden takaamiseksi.

Kirkossa

Kirkossa vain joka toinen penkkirivi täytetään. Seurojen päättyessä kirkosta poistutaan penkkirivi kerrallaan ruuhkautumisen välttämiseksi. Tervehtiessä ei kätellä.

Lauantai-illan alustusta rauhanyhdistyksellä voi kuunnella ulkona.

Seurapaikalla on lista, johon seuravieraat kirjoittavat puhelinnumeronsa mahdollisen jäljittämisen helpottamiseksi.

Seuroihin ei saa tulla, jos on flunssan oireita, vatsa- tai pääkipua tai lihassärkyä.

Ruokailu

Lämmintä ruokaa on tarjolla tauotta koko seurojen ajan. Seurakuntasalissa pöytien sijoittelussa on huomioitu turvavälit, joten samaan aikaan ruokailevien määrä on rajoitettu.

Tarjoilussa on käytössä kertakäyttöastiat, ja ruokajonoissa on merkitty turvavälit. Ruokalinjastolla on ruoan annostelijat.

Jäätelön- ja karkinmyynti tapahtuu ulkona.

Ruokalinjastolla sekä pöydissä on käsidesit. Käsidesiä on myös sisäänkäynneillä. Hygieniaohjeet ovat selkeästi näkyvillä ympäri seura-aluetta.

Keittiöllä työvuorossa olevat käyttävät visiiriä sekä suojakäsineitä. Työvuoroihin tulijat ohjeistetaan turvalliseen työskentelyyn.



© jarvenpaanrauhanyhdistys.fi - 2020

Perjantai 14.8.2020 | 20:00